maanantai 29. lokakuuta 2018

Tanukin suunnittelua

Syystä tai toisesta olen jotenkin vierastanut tanukihommia. Viime metsäretkellä matkaan tarttui pieni karahka ja aattelin, että voisihan tuota koittaakin. Mutta mistä liikeelle?



Ensin tietty piti tehdä suunnitelma sille, miltä puun olisi tarkoitus näyttää. Pienen pyörittelyn jälkeen syntyi idea puun suunnasta ja koosta. Kynä käteen ja piirtämään luonnosta. Tältä se näyttää viiden vuoden kuluttua.

Jotta tähän päästäisiin on syytä tehdä hieman alkuvalmisteluita.

Googlailun ja Janilta tiedustelun perusteella selvisi, että elävän puun voi kiinnittää kuolleeseen puuhun langan avulla, ruuveilla (messinkisiä pitää olla. Osa oli poistanut ruuvit jälkikäteen, osa antoi niiden olla) tai liimalla (kuten ilmeisesti Peter Adams neuvoo ja erityisesti Gorilla merkkistä kamaa). Osa kaivertaa elävälle puulle kolon ja osa laittaa elävän puun halkaistuna puuhun kiinni (Colin Lewis). On siis monta tapaa tehdä Tanuki.

Ja sitten on Walter Pallin tapa suhtautua tanukiin :). Katsominen omalla vastuulla!

Mutta jatketaan siitä, miten itse aion toimia. Itse pidän tärkeimpänä sitä, ettei puun kohdalla ole mitenkään ilmiselvää sen olevan tanuki. Jotenkin pitäisi siis pystyä kätkemään liitoskohdat. Näin on tehty esimerkiksi seuraavan männyn kohdalla, joka internetin keskustelupalstojen perusteella olisi Marc Noelanderin käsialaa.



Itse tein siten, että kaivoin ensin kolon puulle koko matkalle. Valitsemassani karahkassa on pari aukkoa luonnostaan valmiina, joten hyödynnän niitä puun asettelussa. Tarkoituksena on, että puu kasvaessaan tiukentuu niihin kiinni. Kiinnitin myös kestopuun palan alustaksi, jotta puun käsittely olisi tulevaisuudessa helpompaa.









Seuraavaksi käsittelin kelon pariin kertaan rikkikalkilla. Ensin kastelin puun kunnolla, jonka jälkeen sivelin rikkikalkkia yhden kerroksen pintaan. Seuraavaksi puu sai kuivua rauhassa muutaman päivän, jonka jälkeen se sai uuden käsittelyn. Rikkikalkki ei ole kovin hyvää lahonsuoja-ainetta, joten tulen vielä käsittelemään kelon pariin otteeseen woodhardenilla (Bonsai.de). Meinasin käyttää aluksi samaa kamaa (Smith's Original Clear Penetrating Epoxy Sealer) mitä Mirailla käytetään, mutta sitä ei oikein Euroopasta saa ja jenkeistä tilattaessa se tulee hävyttömän kalliiksi.


Elävän puun aion kiinnittää keloon pääasiassa liimalla. Ruuveja käytän siellä, mistä niitä ei näe ja ne jäävät puuhun kiinni pysyvästi. Lajikkeena käytän todennäköisesti joko laakakatajaa tai tarhakatajaa, riippuen vähän siitä, miltä ne näyttävät talven jälkeen tarkasteltuna. Nyt kelo saa jäädä talven armoille pihalle ja palaan sen pariin uudemman kerran keväällä woodhardenin - ja tarvittaessa rikkikalkkikäsittelyn merkeissä. Saattaapa olla, että olen siihen mennessä savitöissä ehtinyt valmistamaan tälle jopa oman kasvatusruukun.

perjantai 26. lokakuuta 2018

Sketsailua - Mänty#3


Kylmää pitää pihalla. Ei se mitään. Hyvää teetä hautumaan ja laatubonsaiaikaa paperin ja kynän kera pöydän ääressä. Tässä vähän mahdollista tulevaisuuden suuntaa isoimmalle männylle.

torstai 25. lokakuuta 2018

Syksyisiä linjoja

Takana tunnin yöunet, mahdollisuus vapaapäivälle, siis linjoille. Kun pysyy liikkeessä, pysyy myös silmät auki. Ainakin suurimman osan ojasta. Hupsis, siis ajasta :).



Tästä se jahti alkaa. Aurinkokin ehti juuri ja juuri mukaan seikkailuun. Suuri osa vanhoista tuttavuuksista oli mennyttä, kiitos linjaraivuiden ja ahkeran sekä tarkkanäköisen työntekijän. Hyvin oli lähes kaikki puut vedetty matalaksi sentin korkeudelta. Jotain oli onneksi jäänyt jäljelle.



Vanha kunnon jättimänty "Big Gun"" näkötti kallion reunalla, kuten on nököttänyt jo monen monta vuotta. Näen niin mielessän kuinka hienon bonsain tästä saisi tehtyä. Valitettavasti ison puun slotit alkaa olla omasta pihasta varattuja, joten tyydyn tätä vain kauempaa ja mielikuvissa ihailemaan.



Uusina tuttavuuksina tuli vastaan  mänty kiven päällä. Tämä menee mahdollisesti ensi vuoden nostoihin. Tälle tuli heti alustava suunnitelmakin mieleen. Tarkoituksena kääntää puu pystympään siten, että osa kasvusta on ruukun alapinnalla ja osa pystyssä.



Tämän jälkeen katselin yhtä kuusta sillä silmällä. Noista oksista en nyt osaa sanoa, että kasvaako ne rumasti, vai onko niissä kenties luonnetta johonkin erityiseen. Harkintaan noston suhteen. Kuusia olisi kiva saada lisää ja niitä tuntuu olevan vaikea löytää kunnollisia. Ne joissa on ollut luonnetta, ovat olleet aivan liian isoja kerättäväksi.



Seuraava pikkukaveri oli mänty myöskin. Sen oksat kasvoivat luontaisesti alaspäin ja siitä tuli mieleen sellainen järven rannalla kasvava käkkyräinen puu.





Yhden kivan pikkumännyn nappasin myös matkalta mukaan. Se oli tuommoinen taskukokoinen ja helposti irrotettavissa. Pienessä kolossa kasvoi pienen juuripaakun kera, joskin isoin juuri meni syvälle kallion sisälle. Sen voimin se todennäköisesti on sinnitellyt hengissä tämän kuuman kesän.  Saa nähdä selviääkö.



Raivuutraktorin jäljiltä silmiin osui kivenpalasia. Pari laitoin reppuun ja matka jatkui taas hieman raskaampana.



Ja koska repussa oli tilaa jäljellä, nappasin matkaan vielä pienen juuren palasen. Ihan koko kanto ei valitettavsti matkaan mahtunut.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Mennään metsään

Menään metsään, siellä on lystiä. Sieltä löytyy luolia, puita ja paljon muuta kaunista ihmeteltävää. Lisäksi metsä tekee ihmiselle hyvää, niin fyysisesti kuin henkisesti. Vastustuskyky paranee, kunnolle kävely metsässä tekee hyvää ja mieli pysyy virkeänä ja skarppina.





Jotain tekemistä metsällä saattaa olla myös bonsaiden kanssa. Tällainen pieni mänty tuli kalliolla vastaan. Ihme väkkyrää tässä.




Tässä vaiheessa syksyä vastaan tulee myös sellaisia puita, jotka jäävät helposti kesäaikaan huomaamatta. Lehtikuusi ensimmäisenä tulee mieleen. Vaikka ei näitä kovin paljon näy. Sitä olen ihmetellyt, että miksei. Kyseessä kuitenkin hyvin talvenkestävä laji.




Toinen puu, joka näillä leveysasteilla on itselläni jäänyt huomaamatta, on tammi. Tähän vuodenaikaan sen erottaa helposti kauempaakin metsästä lehtien perusteella. 



Bongasin myös yhden tuulenpesä männyn. Mustilan vierailun yhtyedessä tuli opittua, että havupuilla jos näkyy tällaisia, niin kyseessä on mutaatio.



Yhtä mäntyä joutui vielä katsomaan tarkemmin. Toivoin, että nämä rungot olisivat lähteneet samasta juurakosta, mutta valitettavasti kyseessä olikin kaksi erillistä puuta.



Niin, ja mitä tulee otsikkoon, kannattaa katsoa Yleltä mennään metsään -nimistä sarjaa. Ihan viihdyttävä pikkusarja suomalaisiin puihin liittyen. 

perjantai 12. lokakuuta 2018

Yhteenvetoa langoitusharjoituksista

Tulipa tässä langoitettua harjoittelumielessä jokunen puu kesän aikana. Paljon tuli hommasta opittua. Laitetaanpa jotain tekemiseen liittyviä huomioita ylös, niin muistaa sitten jatkossakin tarkemmin mitä tehdä ja mitä ei. Nämä huomiot liittyvät lähinnä omaan tekemiseen ja tietyn opettelemani langoitustekniikan käyttöön, joten mitenkään yleispäteviksi ohjeiksi kaikista näistä huomioista ei ole.

1. Riittävän ajan varaaminen.
2. Hyvien ja selkeiden langoitusohjeiden noudattaminen. Eri ohjeiden sekoittaminen keskenään helposti sekoittaa vain toimivaa systeemiä.
3. Kummankin käden käyttö sekä langoituksessa, että taivuttamisessa.
4. Taivuttaminen siten, että lanka jää sisäkaarteeseen.
5. Lankan laittaminen aina oksan 'olkapään' kautta. Vastakkaiselle puolelle taivutussuuntaan nähden.
6. Puun siistiminen ennen langoitusta. Tarkoittaa kahteen leikkaamista ja väärässä paikassa olevien oksien poistamista yms.
7. Lankaa käytetään vipuvartena, eikä kieputeta oksan ympärille lähietäisyydeltä.
8. Padien muodostuksessa pienemmät oksat taivutetaan aina ensin kohti isompaa oksaa ja sitten ulos.
9. Rakenteellisessa langoituksessa (rungosta lähtevät oksat) seisotaan sivulla, pienempien oksien langoittamisessa kohtisuoraan puuhun nähden.
10. Pienemmät oksat langoitetaan aina ulkokautta. Liikkeelle kauimmaisesta oksasta. Lanka myös tällöin aina olkapään kautta. Voi laittaa ylhäältä tai alhaalta.
11. Sama kulma 55-60 astetta kaikkialla.
12. Etukäteen mietitään, minne suuntaan halutaan taivuttaa oksia.
13. Oksien suojaaminen raffialla tai teipillä pääasiallisesti tarpeetonta.
14. Kaikkea ei tarvitse langoittaa, riittää että kontrolli säilyy.
15. Kaikki oksien päät samaan suuntaan, ylöspäin kohti aurinkoa.
16. Isoin muoto tehdään isompiin oksiin. Pienempiin oksiin ei tarpeellista.

Aika paljon saa miettiä langoittamisen aikana toimivia vaihtoehtoja, älyjumppaahan tuo on. Tosin kyllä sitä jokusen puun joutuu langoittamaan ennen rutiinin muodostumista. Sellainen mukava asia langoittamisessa tuli huomattua, että parempaan suuntaan mennään koko ajan. Ja tuleehan siitä aika kiva fiilis, kun saa laitettua langan oikein ja helposti paikoilleen ja se vielä toimii niin kuin pitää. Seuraavat langoittelut luvassa vasta ensi vuoden puolella, silloin pitää koittaa myös kuparia alumiinin lisäksi.




torstai 27. syyskuuta 2018

No mitenkäs ne tämän vuoden nostohommat meni noin niin kuin omasta mielestä?

Kiitos kysymästä, oikein hyvin. Ainakin kun vertaa aikaisempiin omiin kokemuksiin. Viime vuonna nostin viisi mäntyä, joista neljä heitti veivinsä matkan varrella. Ei mikään kehuttava prosentti. Tänä vuonna olen nostanut viisi mäntyä, joista kaikki ovat selvinneet nostoprosessista ja voivat erittäin hyvin. Tämän lisäksi lehtipuita tuli nostettua kolme, jotka kaikki ovat hengissä ja hyvissä voimissa.

Varsinaisessa keruuprosessissa ei ole tapahtunut kummoista muutosta aikaisempaan verrattuna. Mahdollisimman paljon pieniä juuria mukaan. Isot pitkälle ulottuvat juuret, joissa ei ole pieniä hiusjuuria, katkaisen heti kättelyssä. Tämän jälkeen juuripaakku mahdollisimman tiiviissä paketissä ja ehjänä kotiin. Se missä on tapahtunut muutos, on ruukutus. Seuraavalla tavalla olen toiminut mäntyjen kohdalla tänä vuonna.

Ruukuttaessa pyrin käsittelemään juuripaakkua mahdollisiman hellävaroen. Voin hieman rapsutella tai kevyesti ravistaa ylimääräistä maa-ainesta pois ja heti kun vastaan tulee juuria, jää juuripaakun käsittely siihen. (Tämä siis erityisesti männyillä, lehtipuiden kohdalla olen rapsutellut/huuhdellut vedellä melkein kaiken vanhan maa-aineksen pois). Ruukkuun menee siis paljon vanhaa & ylimääräistä multaa varsinaisten juurten mukana. Tästä ei kannata kuitenkaan huolestua. Voidaan hyvillä perustein sanoa, ettei orgaaninen maa-aines sovellu erityisen hyvin bonsaikasvatukseen, mutta kun puhutaan lyhyestä tähtäimesta, eli muutamasta seuraavasta vuodesta, ei siitä tarvitse olla erityisen huolissaan. Ei ruukkuun kuitenkaan pelkästään orgaanista ainesta mene. Pyrin mitoittamaan ruukun mahdollisimman hyvin juuripaakun koon mukaan. Mitä pienempi ruukku sen parempi. Tämä tarkoittaa sitä, että usein ruukun joutuu itse rakentamaan puusta. Ruukkuun laitan pohjalle muutaman sentin kerroksen, sekä täytän reunat ja kolot bonsaitarkoituksiin soveltuvalla maa-aineksella. Pääasiassa olen käyttänyt 4,5 -5mm hohkakiveä, mutta uskon että lähes mikä tahansa muukin vastaava maa-aines ajaa saman asian. Tämän lisäksi olen kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että puu tulee kunnolla kiinnitettyä ruukkuun siten, ettei se pääse liikkumaan. Tämä helpottaa käsittelyä merkittävällä tavalla jatkoa silmällä pitäen. Veden pitää päästä myös hyvin virtaamaan ruukusta pois. Usein olen pohjan reikien lisäksi tehnyt reikiä myös ruukun reunoihin.

Kastelun suhteen jouduin hieman miettimään oikeaa toimintatapaa. WP:n menetelmä, jota olen onnistuneesti käyttänyt muiden puiden kohdalla vaikutti riskialttiilta ratkaisulta. Onhan ruukussa nyt vaikka kuinka paljon orgaanista maa-ainesta mukana, joten miten huolehtia veden ja hapen tasapainosta kasvatustilassa? Eikö juurten pitäisi kuolla hapen puutteeseen ja eikö runsas lannoittaminen orgaanisessa aineksessa aiheuta juurten 'palamista'? Oikea vastaus on kyllä ja ei, näin ainakin uskoisin. Orgaanisessa aineksessa olevat juuret tulevat kyllä ajan mitaan kuolemaan, mutta juuret eivät kokonaan kuole, vaan ne jatkavat kasvua sinne, missä niillä on paremmat oltavat. Eli tässä tapauksessa ruukun pohjalla ja reunoilla olevaan maa-ainekseen. Se, onko näin käynyt, selviää sitten, kun näitä pääsee uudelleen ruukuttamaan 2-3 vuoden kuluttua.

Vastaus kasteluun ja lannoittamiseen liittyen on, että kastelen ja lannoitan vasta kerättyjä yamadorejani samalla tavoin kuin kaikkia muitakin puitani. Vettä kerran päivässä siten, että vesi tulee kunnolla ruukun pohjasta läpi ja lannoitteena puutarhan kesää 10ml/l kerran viikossa. Oikein lämpiminä päivinä kastelen kahdesti ja näitähän tänä kesänä riitti. Näin syksyn kynnyksellä puita katsellessa tämä näyttäisi olleen ihan kelvollinen ratkaisu.



Puut ovat kasvattaneet pitkiä neulasia ja kasvu on oikein terveän tummanvihreän väristä. Parin puun kohdalla mennään neulaspituudessa jo yli kymmenessä sentissä. Kynttilöitä on tullut paljon ja takasilmuja näkyy siellä sun täällä myös tänä keväänä kerätyissä männyissä. Kaikki nämä merkit viittaavat siihen, että kaikki on hyvin myös pinnan alla.


Vaikka puut vaikuttavatkin tällä hetkellä erittäin hvinvoivilta ja vaikka olisikin hirveä polte tehdä bonsaita, ei kannata hätäillä. Tämä on ensimmäinen ja tärkein (ja kenties ainoa?) sääntö bonsaihin liittyen. Mitä paremmassa kunnossa puu on kun sitä aletaan muotoilla, sen parempi.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

2 x mongolianvaahteran taimi

Nämä taimet ovat tänä vuonna siemenestä idätettyjä. Ne pääsivät nebarinkehitystestiin. Toinen meni puolipallon päälle ja toiseen laitettiin prikka.


Eivät nämä ihan hirveästi ole yhden kesän aikana kasvaneet. Saavat jatkaa kasvua ensi keväänä rauhassa samoissa ruukuissa, ilman että juuria sorkitaan. Ruukutus luvassa 2020 keväällä